Nähtävyyksiä

SORTAVALA

Kaukokaupan keskus

Sortavalan seutu oli kaupankäynnin ja liikenteen kannalta edullista aluetta. Sortavalan kautta vietiin viikinkiajalla (800–1100) pohjoisen turkiksia Laatokan eteläosan kauppaväylälle.

Sortavalan tienoille asettui kauppiaita 1400-luvun lopulla. Laatokan Karjalan aluetta koskevat tiedot kirjattiin Vatjan viidenneksen verokirjaan, johon oli Sortavalan hallintopitäjän alueelle merkitty lähes 40 kauppiasta. Kauppiaiden runsas lukumäärä johtui ilmeisesti laajasta Savoon ja Pohjois-Karjalaan suuntautuneesta kaupasta.

Sortavalan alueen kohtalona olivat useat sodat. Väestö joutui kärsimään Ruotsin ja Venäjän valtapyrkimyksistä. Aluetta puolustettiin jo varhain 1100–1300-luvulla mäkilinnoista, joita Sortavalan ympäristöstä tunnetaan yli 15 kappaletta.

Venäjä menetti Laatokan Karjalan alueen Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Ruotsille. Kaupungissa oli tuolloin noin 500–600 asukasta. Sortavalan kaupungin perustamispäätöksen antoi 17.6.1632 Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf keskellä 30-vuotisen sodan. Virallisesti kaupunki perustettiin 1643.

Kaupunki perustetaan toistamiseen

Suuren Pohjansodan aikana vuonna 1705 venäläiset polttivat kaupungin. Tuhoa täydensivät nälänhätä ja rutto. Vuonna 1710 Sortavala liitettiin Venäjään, mikä vahvistettiin Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Vanhat kauppatiet pohjoiseen katkesivat ja Sortavala menetti kaupunkioikeutensa.

Sortavala sai kaupunkioikeudet takaisin vuonna 1783, kun Katariina II määräsi sen hallintojärjestelmän mukaiseksi piirikuntakaupungiksi. Pietarin kasvun aiheuttama tavaroiden kysyntä edisti kauppaa ja synnytti alueen ensimmäiset puu- ja kiviteollisuuden yritykset.

Sortavala autonomian aikana

Suomen sota 1808–1809 merkitsi ratkaisevaa käännettä Sortavalan kehityksessä. Suomi liitettiin Venäjään ja hieman myöhemmin Vanha Suomi liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan. Kasvavan kaupungin kehittämiseksi laadittiin useita asemakaavaehdotuksia. Vuonna 1863 vahvistettiin Carl Albert Edelfeltin laatima asemakaava. Kaupungin väkiluku kasvoi vuosina 1880–1939 hieman yli tuhannesta asukkaasta esikaupunkeineen lähes 9000 henkeen.

Taloudellisen pohjan kehitykselle loivat uudet sahat, telakka ja kauppahuoneet. Vuonna 1893 avattiin liikenteelle Karjalan rata, mikä muutti kaupan luonnetta suurkaupan ja Viipurin suuntaan. Pietarin kauppa oli vilkasta Suomen itsenäistymiseen saakka.

Kaupungin henkisen kehityksen tärkeimpänä vauhdittajana oli valtioneuvos Herman ja Elisabet Hallonbladin lahjoituksen turvin vuonna 1880 perustettu Sortavalan seminaari. Suomen toiseksi vanhimman seminaarin vaikutus Sortavalan elämään ja kehitykseen oli huomattava heti perustamisesta lähtien.

Kaupungin kulttuurielämä alkoi kukoistaa autonomian aikana. Vuonna 1896 järjestettiin Sortavalassa Kansanvalistusseuran laulu- ja soittojuhlat, joista kehittyi perinne. Juhlia järjestettiin vuosina 1906, 1926 ja Kalevalan riemuvuonna 1935.

Suomalaisesta kaupungista Venäläiskaupungiksi

Suomen itsenäistyttyä raja sulkeutui ja Sortavalan kauppamerenkulku supistui olemattomiin. Kehitys alkoi uudelleen 1930-luvulla, mutta se katkesi toiseen maailmansotaan.

Talvisodan päätyttyä sortavalalaiset joutuivat lähtemään evakkoon. Jatkosodan lopulla oli jälleen edessä evakkomatka. Siviiliväestön oli poistuttava kaupungista 11.9.1944 mennessä. Viimeiset suomalaiset poistuivat kaupungista 23.9.1944 ja samana päivänä kaupunkiin tulivat neuvostoliittolaiset.

Neuvostoaikana Sortavala jäi suljetulle rajavyöhykkeelle ja oli ulkomaailmalta lähestulkoon unohduksissa melkein viisi vuosikymmentä. Kaupungin ulkopuoliset neuvostoliittolaisetkaan eivät voineet vierailla Sortavalassa ilman erityislupaa.

Ilmapiiri alkoi vapautua 1980-luvulla. Ensin neuvostojärjestelmän rakennemuutos, sitten Neuvostoliiton romahtaminen vuonna 1991 avasivat rajan ja raja-alueen liikenteelle ja matkailulle.

Nykyään vanhan Sortavalan alueella asuu noin 22 000 asukasta ja koko kaupungin alueella 36 500 asukasta. Kaupungin väestö on monikansallista. Suurimmat väestöryhmät ovat ukrainalaiset, valkovenäläiset ja venäläiset. Hallinnollisesti Sortavala kuuluu Karjalan Tasavaltaan. Suomensukuisia asukkaita kaupungissa on alle 2 prosenttia.

Hotelli Seurahuone Sortavala

Raatihuoneenkatu 6 / Ulitsa Lenina. Sortavalaan matkaaville matkustajille oli 1800-luvun loppuun asti tarjolla vain kievarityyppistä perhemajoitusta. Vanha puinen empiretyylinen Sortavalan Seurahuone oli rakennettu 1830-luvulla ja se sijaitsi myöhemmän Kolmikulmapuiston kohdalla. Siellä kievaria piti 1870-luvulla sorvari Pöysti. Vuonna 1908 puinen Seurahuone purettiin ja Vakkolahden rannalle rakennettiin uusi jugendtyylinen Seurahuone, jota laajennettiin vuonna 1939.
Rautatien valmistumisen jälkeen 1890-luvulla Sortavalan merkitys matkailukeskuksena sekä kokousten ja juhlien isäntäkaupunkina alkoi kasvaa. Kaupunkiin tarvittiin ajanmukainen hotelli. Sen rakentamisessa saatiin kuvernöörin luvalla käyttää viinan myynnistä vastanneen Anniskelu Oy:n viinasta saatuja varoja. Kaupungin työväestölle tosin olisi kelvannut 1830-luvulla pystytetty puinen Seurahuoneen rakennus ja kaupunki olisi pärjännyt mainiosti ilman ”kapakkamaistereille ja -tohtoreille” eristettyä temmellyskenttää. Sortavalan vanha puinen Seurahuone purettiin 1908. Professori Onni Tarjanteen (1864–1946, ent. Törnqvist) piirtämä, tyyliltään kansallisromanttinen Seurahuone valmistui 1909 Vakkolahden rannalle vanhakaupungin katveeseen. ”Sortavalan Seurahuone on ainoa ensiluokan hotelli paikkakunnalla. Nykyisellä hotellin pitäjällä hra V. Porkalla on Seurahuone ollut vv. 1907–1917 ja v. 1921–”, kerrotaan Raja-Karjalan taloudellinen elämä -kirjassa 1926. Hotellissa oli tuolloin 21 kohtuullisen hyvätasoista huonetta ja I-luokan ravintola. Aamiainen tarjoiltiin klo 10–13, päivällinen klo 15–18 ja ”annoksia ja virvokkeita koko päivän”. Seurahuone sai tunnetut valkoiset funkkisjulkisivunsa ja koko julkisivun pituisen terassin kierreportaineen laajennuksen yhteydessä vuonna 1938. Kaupungin omistaman Seurahuoneen laajennusta suunniteltiin jo 1914 juhlahuoneiston tarpeen takia. Arkkitehti Uno Ullberg (1879–1944) oli tehnyt jo luonnoksen, mutta valtuusto jätti asian pöydälle. Asiaan palattiin uudestaan 1920-luvulla, mutta rahat riittivät vain kansakoulun ja Karjalansillan rakentamiseen. Sen jälkeen 1930-luvun lama siirsi hanketta vielä vuosikymmenen eteenpäin, kunnes Alkoholiliikkeen hallintoneuvosto uhkasi jo kieltää anniskeluoikeudet, ellei Seurahuonetta korjattaisi.Sortavalan kaupunginvaltuusto teki viimein päätöksen Seurahuoneen laajennuksesta 1937 ja järjesti suunnittelukilpailun, johon jätettiin 10 ehdotusta. Voittajaksi valittiin arkkitehti Erkki Huttusen (1901–1956) suunnitelma ”Laski laulellen vesiä”, jossa Tarjanteen piirtämä hotelli jäi uuden sisälle. Seurahuoneen laajennus saatiin valmiiksi vuoden 1938 loppuun mennessä. Rakennus oli täysin uudistunut: tumma graniittijulkisivu oli vaihtunut hohtavan valkoiseen funkkis-kuoreen ja myös sisätiloista oli vanha ilme poissa. Entisestä rakennuksesta oli jätetty jäljelle perustukset, vuoliaiskerrokset ilman päällyslattioita, ulkoseinät ja osa sisäseiniä. Suunnittelussa otettiin huomioon myös Valamoon ja Laatokan Karjalaan kasvanut matkailu. Seurahuoneella oli nyt 47 hotellihuonetta, 350-paikkainen ravintola ja neljä kabinettia, 10 auton talli, museo, väestönsuojat sekä myymälöitä. Seurahuoneen yhteyteen rakennettiin kaupungille erityinen valistustalo, joka sai nimen Vakkosali. Siinä oli korkeatasoinen 550-paikkainen juhlasali, jonka näyttämön edessä oli orkesterisyvennys ja parvekkeen takana saliin yhteydessä oleva yleisradion studio. Saatuaan oman radioaseman lähetti Sortavalan radio myös paljon musiikkia. Sortavalan museon uudet tilat sijaitsivat juhlasalin alla. Valistustaloon sijoitettiin myös kaupungin kirjasto jonka erityiseen osastoon koottiin Laatokan-Karjalaa käsittelevää kirjallisuutta. Talvisodan (1939–1940) päättäneessä Moskovan rauhansopimuksessa 13.3.1940 Sortavala jäi Neuvostoliiton puolelle. Maaliskuun 18. ja 19. päivän välisenä yönä 1940 Suomen armeijan johto luovutti kaupungin Neuvostoliiton puna-armeijan edustajille Seurahuoneella. Välirauhan aikana vuosina 1940–1941 rakennuksessa toimi Neuvostoliiton 168. jalkaväkidivisioonan päämaja ja puna-armeijan talo. Jatkosodan (1941–1944) alettua Suomi miehitti Sortavalan vuosiksi 1941–1944, kunnes Moskovan välirauhan 19.9.1944 jälkeen Sortavala jäi taas Neuvostoliitolle.Sotavuosien jälkeen vuodesta 1948 alkaen Seurahuoneelle majoittui Neuvostoliiton upseerikerho ja sen konserttisalissa on esiintynyt monia kuuluisia näyttelijöitä, muusikoita ja laulajia. Rakennus kunnostettiin perusteellisesti vuonna 1994. Kunnianosoituksena taiteilija ja filosofi Nikolai Roerichin (1874–1947) perheelle upseerikerhon seinälle kiinnitettiin Valamon kulttuurikeskuksen, Pohjois-Laatokan alueellisen museon ja historia- ja kulttuurimuistomerkkien yleisvenäläisen yhdistyksen Sortavalan osaston voimin muistolaatta, jossa lukee ”Tässä Seurahuone-hotellissa asui matkallaan Petrogradista vuonna 1916 Roerichin perhe…”Sortavalan kaupunkiyhteisön aloitteesta Seurahuoneen rakennus siirrettiin Venäjän puolustusministeriön hallusta Sortavalan kaupungille vuonna 2008. Seurahuoneelle perustettiin kaupungin nuorisokulttuurikeskus, jota johtaa M. Lebedeva. Nykyisin talossa järjestetään näyttelyitä, seminaareja, huvitilaisuuksia ja lasten kerhoja. Elokuva- ja konserttisalia käytetään elokuvia ja konsertteja varten, kuten sodan jälkeenkin, ja esiintymässä käy maankuuluja taiteilijoita, muusikoita ja laulajia. Seurahuoneella pidetään myös Karjalan tasavallan lastenlaulukilpailut. Vuodeksi 2017 on suunniteltu salin remontoiminen digitaalista elokuvaa varten. Nykyään Seurahuoneen hotellissa on laadukkaita hotellihuoneita. Vuonna 2017 on tarkoitus aloittaa rakennuksen remontointi, jonka taloudelliset kustannukset Karjalan tasavalta ja Venäjän federaatio jakavat yhdessä.

Runonlaulajapatsas

Vuonna 1926 laulujuhlien jälkeen sen voittorahojen avulla perustettiin Raja-Karjalan säätiö tehtävänään karjalaisen kulttuurin edistäminen Raja-Karjalassa. Säätiön toiminnan ensimmäinen näkyvä tulos, Alpo Sailon runonlaulajapatsas pystytettiin Kolmikulmapuistoon Kalevalan riemuvuoden laulujuhlien yhteydessä vuonna 1935. Myös tuomari K.G. Berg muisti patsashanketta testamentissaan. Kolmikulmapuistosta tuli kaupungin hienoin. Alueella oli sijainnut aikaisemmin Vanhankaupungin taloja, muun muassa ensimmäinen Seurahuone, joka purettiin vuonna 1908 uuden Seurahuoneen (kuvassa vasemmassa alareunassa) valmistuttua sen viereen. Karjalankadun, Brahenkadun ja Raatihuoneenkadun väliin sijoitetun puiston suunnitteleminen alkoi vuonna 1928, ja runonlaulajapatsas tilattiin Alpo Sailolta. Arkkitehti Uno Ullberg ja puutarha-arkkitehti Bengt M. Schalin vastasivat puistoalueen muusta suunnittelusta.
Runonlaulajapatsas on nykyisin ainoa muistomerkki Sortavalassa, jolla on liittovaltiollinen merkitys. Neuvostoliiton aikoina muistomerkille oli asennettu kuparitaulu, jota nyt säilytetään Pohjois-Laatokan museossa. Kolmiopuistoa Runonlaulajapatsaineen kutsutaan Väinämöisen aukioksi, kuten myös viereistä katua (entinen Brahenkatu), jolla mm. Suomen Pankin rakennus sijaitsee. Vuonna 1978 Väinämöisen aukiolle pystytettiin V.V. Elovkovin suunnittelema graniittipatsas Elias Lönnrotille, joka kävi tutkimusmatkoillaan Sortavalassa kolme kertaa.

Kauppias C. Siitoyenen talo

Torikatu 8 (1939) / пл. Кирова, 11. Kauppias Konstantin Siitoinin rakennuttaman liike- asuinrakennuksen suunnittelijaksi valittiin vastikään arkkitehdiksi valmistunut viipurilainen Paavo Uotila (1881–1964) suunnittelukilpailun perusteella. Uotila piirsi Siitoinin talon ajan moderniin kansallisromanttiseen tyyliin, mikä näkyy esimerkiksi rakennuksen siluetissa, erkkereissä ja Sortavalan kaupunkikuvaan olennaisesti kuuluvassa kulmatornissa kupoleineen. Vaikka Brahenkadun puoleinen siipi jäi toteuttamatta, Siitoinin talo lukeutui Sortavalan suurimpiin liikerakennuksiin. Veljekset Nikolai ja Konstantin Siitoin myivät liikkeensä vuonna 1912 Paavo Jylhälle, jonka haltuun myös Siitoinin talo tuolloin siirtyi. Suomen aikana Siitoinin talon katutasossa palvelivat kaupungin hienoimmat myymälät. Vuonna sen 1939 liiketiloissa toimi Wärzin myymälä, Kenkäkauppa Kolehmainen, Laatokan paperikauppa ja Kultaseppä P. Lappi. Toisessa ja kolmannessa kerroksessa oli tilavia huoneistoja varakkaammalle väestölle.
Siitoinin talo vaurioitui pahoin Neuvostoliiton koneiden pommittaessa kaupunkia 2.2.1940. Rakennus kunnostettiin vuonna 1954. Tämän jälkeen sen tiloihin siirtyi kaupungin kommunistisen puolueen komitea. Kunnostustöiden yhteydessä poistettiin kaikki myymälätilat ikkunoineen ja ovineen sekä kulmatornin kupoli. Talon sisälle rakennettiin keskuskäytävät, joiden molemmin puolin sijoitettiin työhuoneita. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Siitoinin talo muuttui kaupungintaloksi. Vuonna 1995 uusittiin leningradilaisten ja petroskoilaisten arkkitehtien johdolla katto ja kulmatornin kupoli, joka rakennettiin toteutettu alkuperäisessä muodossa. Tänä päivänä Siitoinin talo on Sortavalan piirin johtajan, neuvoston ja hallinnon käytössä.

Raatihuone

Raatihuoneenkatu 9 (1939) / ул. Ленина, 18. Sortavalan raatihuone eli kaupungintalo on edustava esimerkki 1800-luvun loppupuolen koristeellisesta renessanssivaikutteisesta puuarkkitehtuurista. Raatihuoneen piirustukset laati arkkitehti F.A. Sjöström, ja se rakennettiin kaupungin keskeisimmälle paikalle, kauniin puistikon keskelle 1883–85. Vuonna 1876 oli tehty päätös raastuvanoikeuden ja maistraatin perustamisesta Sortavalaan, minkä seurauksena kaupungin hallinnolle oli saatava uudet tilat istuntosaleineen. Ennen Seurahuoneen laajennusta 1938 Raatihuoneen juhlasali oli kaupungin ainoa julkinen juhlahuoneisto, jota käytettiin ahkerasti konserttien ja näytelmien esityspaikkana. Raatihuoneella toimi myös Sortavalan museo vuoteen 1895 saakka.
Talvisodan päätyttyä maaliskuussa 1940 Sortavalan kaupunki evakuoi toimihenkilönsä ja arkistonsa Savonlinnaan. Kun Sortavala oli luovutettu rauhanehtojen mukaisesti Neuvostoliitolle, uudet isännät sijoittivat Raatihuoneen taloon kommunistisen puolueen valistustoimiston ja kirjaston. Sortavalan takaisinvaltauksen jälkeen suomalainen kaupungin hallinto palasi kotikaupunkiin keväällä 1942. Poliittisen valistuksen toimisto ja kirjasto palasivat Raatihuoneen taloon 1945. Kommunistisen puoleen kaupunkikomitean uuden rakennuksen valmistuttua vuonna 1973 raatihuoneen tilat jäivät kokonaan Sortavalan kaupungin keskuskirjaston käyttöön. Lokakuussa 2013 kirjasto muutti entisen tyttökoulun taloon. Keväällä 2014 kaupungin kaunein talo oli tyhjillään – Sortavalan piirin viranomaiset olivat laittaneet raatihuoneen myyntiin.

Sortavalan lyseo

Koulukatu 5 (1939) / улица Гагарина,12. Sortavalan lyseo aloitti toimintansa kaupungin lyseona syksyllä 1893 pitkän odotuksen jälkeen. Lyseo perustettiin viisiluokkaiseksi, ja se vastasi pääsyvaatimusten ja kurssien puolesta valtion kouluja. Päämääränä oli täysiluokkaisen valtion lyseon saaminen kaupunkiin, mikä toteutuikin vuonna 1898, kun kaupungin lyseosta tuli virallinen valtion Sortavalan reaalilyseo. Lyseon omaa rakennusta alettiin puuhata Sortavalassa pian koulun perustamisen jälkeen, mutta valtion koulunakin alkuvuodet elettiin vuokratiloissa. Ensin lyseo toimi rehtori C.W. Alopaeuksen, sitten lehtori E. Mäkisen talossa, jonka palon jälkeen lyseo siirtyi väliaikaisiin tiloihin seminaarille ja myöhemmin Evankelisen Seuran taloon. Sortavalan kaupungin resurssit eivät lyseorakennuksen pystyttämiseen riittäneet, vaan se valmistui vuonna 1901 valtion rakennuttamana. Kaksikerroksisen kivirakenteisen lyseon suunnitteli Kisamäeltä lohkaistulle tontille tuolloin Yleisten rakennusten ylihallituksen ensimmäisenä arkkitehtinä toiminut Jac Ahrenberg (1847–1917).
Lyseo perustettiin viisiluokkaiseksi, ja se vastasi pääsyvaatimusten ja kurssien puolesta valtion kouluja. Päämääränä oli täysiluokkaisen valtion lyseon saaminen kaupunkiin, mikä toteutuikin vuonna 1898, kun kaupungin lyseosta tuli virallinen valtion Sortavalan reaalilyseo. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat keväällä 1901. Lukuvuoden 1914–15 alkaessa koulun nimeksi tuli Sortavalan lyseo. Pian oppilasmäärä kohosi 200 poikaan. Eniten oppilaita lyseossa oli lukuvuonna 1929–30, 340 miehenalkua. Noin puolet lyseolaisista oli koko ajan sortavalaisia. Maalaiskunnan osuutta lisäsi 1920-luvun puolivälistä alkaen esikaupunkien kasvu, ja talvisodan kynnyksellä lyseon oppilaista lähes 90 % oli joko Sortavalan kaupungista tai maalaiskunnasta Talvisodan aikana Sortavalan kaupunkiin kohdistuneessa suurpommituksessa 2. helmikuuta 1940 vaurioitui myös lyseorakennus. Sortavalan siirryttyä Neuvostoliitolle talvisodan rauhanteon myötä lyseon rakennus palasi koulukäyttöön 1940, kun rakennukseen siirrettiin Petroskoissa vuonna 1930 perustettu komvuz eli korkeakoulu, josta valmistui maatalouden asiantuntijoita. Talvisodan päätyttyä Sortavalan lyseo lakkautettiin. Opettajakunta siirrettiin oppilaitoksiin eri puolille Suomea, ja oppilaat hakeutuivat kouluihin ympäri maan. Sortavalan takaisinvaltaamisen jälkeen oppikoulutkin palasivat ajan myötä kaupunkiin, ja lokakuussa 1942 lyseo ja tyttökoulu aloittivat taas toimintansa, nyt seminaarin rakennuksissa. Lukuvuonna 1943–44 lyseon luokasta V muodostettiin yhteiskoululuokka. Syksyllä 1944, kun suomalaiset jättivät Sortavalan lopullisesti, Sortavalan lyseo siirrettiin Seinäjoelle. Siellä koulu aloitti toimintansa Seinäjoen lyseona, rehtorinaan lukuvuoden 1944–45 tuttu mies, tohtori Uuno Karttunen. Vuonna 1945 lyseorakennukseen palasi siellä välirauhan ajan toiminut maatalousalan korkeakoulu (komvuz), josta valmistui agronomeja, karjanhoitajia, eläinlääkäreitä ja maanmittareita. Vuonna 1949 uusiksi erikoisaloiksi tulivat melioraatio, koneistaminen ja maatalouden sähköistäminen, ja seuraavana vuonna avattiin etäopetuksen osasto. Komvuz liitettiin Petroskoin eläinlääkäriopistoon vuonna 1956. Oppilaitoksesta muuttui sovhoosiopistoksi 1970, kun se liitettiin Vpered-sovhoosiin (”Eteenpäin”). Vuosituhannen vaihteessa perustettiin Sortavalan maatalousopisto, valtion autonominen keskitason oppilaitos, jonka päärakennus sijaitsee osoitteessa Gagarininkatu 13. Toinen opiston rakennuksista on entinen lyseo. Vuonna 2009 tehtiin jälleen uudistuksia: Sortavalan maatalousoppilaitos ja Sortavalan kauppa- ja talousopisto yhdistettiin Valtion ammattiopiston Sortavalan Collegeksi.

Tyttökoulu

Sortavalan tyttökoulu sai oman rakennuksen vuonna 1911 pitkän vuokralaiskauden jälkeen. Viereisen lyseorakennuksen tavoin sen piirustukset oli laatinut yliarkkitehti Jac. Ahrenberg, joka tulevaisuutta silmälläpitäen suunnitteli tiloista alun perin kaavailtua suuremmat. Ajanmukainen koulurakennus varustettiin sähkövalaistuksella ja ilmanvaihtojärjestelmällä. ”Huoneisto tekee avarine auloineen ja valoisine luokkahuoneineen erittäin miellyttävän vaikutuksen”, kouluneuvos Heinricius ihastelee tyttökoulua vuoden 1928 tarkastuskertomuksessaan.
Jo 1840-luvulla toimi Sortavalassa epävirallinen Tovénin koulu, jossa annettiin opetusta kaupungin tytöille. Vuonna 1857 avasi kotiopettaja Charlotte Lydecken koulun alueen lapsille, sekä tytöille että pojille. Hän ehti toimia koulun johtajana vuoteen 1861 asti, minkä jälkeen tehtävää hoiti kahden vuoden ajan Evelina af Enehjelm. Hänen jälkeensä koulun johtajaksi tuli Hilda Fabritius, joka toimi tehtävässä yli 40 vuotta. Koulun opetuskielenä oli ruotsi vuoteen 1882 asti, jolloin Fabritius vaihtoi opetuksen suomenkieliseksi. Vuonna 1904 koulusta tuli virallinen valtion koulu nimellä Sortavalan suomalainen tyttökoulu. Yleisvaltakunnallisen asetuksen perusteella koulu muuttui 1915 muiden valtion tyttökoulujen tapaan kuusiluokkaiseksi. Muutokset myötä tytöt pääsivät opiskelemaan uusia aineita, kuten englanti, kemia, kotitalous ja kirjanpito.

Ortodoksinen kirkko

Sortavalan ortodoksinen (vuoteen 1953 saakka on Suomessa käytetty nimitystä kreikkalaiskatolinen) kirkko on kaupungin vanhin kivirakennus ja myös ainoa venäläisen arkkitehdin ennen vuotta 1944 suunnittelema rakennus. Ensimmäisen kreikkalaiskatolisen seurakunnan kirkon Sortavalan kaupungin alueelle rakennuttivat kaupungin kauppiaat vuosina 1784–1785. Kirkkoniemellä sijainneen kirkon nimeksi tuli Pietari-Paavalin kirkko. Heikkotasoinen maa rakennuspaikalla aiheutti kirkon nopean rappeutumisen, ja vuonna 1825 kenraalikuvernööri vaati kivikirkon rakentamista. Seurakunnan varat eivät tähän riittäneet ennen vuotta 1869, jolloin Pietarin, Novgorodin ja Suomen metropoliitta Isidor ohjasi hankkeelle pietarilaisen kauppaneuvos G.P. Jelisejevin kirkolle tarjoaman arpajaisvoiton. Jelisejev lähetti Sortavalaan arkkitehti, valtioneuvos Nikolai Grebenkon (1820–1880), jonka piirtämää kirkkoa yritettiin rakentaa ensin vanhan paikan viereisille tonteille, mutta maaperän laatu oli jälleen liian huono. Lopulta saatiin käyttöön kokonainen kortteli, ja uusi Pietari-Paavalin kirkko valmistui vuonna 1873.
Suomen kreikkalaiskatolinen kirkkokunta kuului Moskovan patriarkaatin alaisuuteen vuoteen 1923, jolloin liityttiin Konstantinopolin patriarkaattiin. Vuonna 1925 Pietari-Paavalin kirkosta tuli tuomiokirkko, kun kirkolliskokous päätti siirtää kirkollishallituksen Viipurista Sortavalaan valittuaan Karjalan piispa Hermanin Suomen ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispaksi.

Kreikkalaiskatolisen kirkkohallintokunnan talo

Suomen kreikkalaiskatolinen kirkollishallitus siirtyi Viipurista Sortavalaan 1925, ja kirkkokunta rakennutti Valamonkadun varrelle entisen ortodoksisen kirkon paikalle kaupungin mittakaavaan nähden monumentaalisen hallintorakennuksen, joka valmistui vuonna 1932. Viipurilaisen arkkitehti Juhani Viisteen piirtämä, klassismista vaikutteita saanut viisikerroksinen talo oli Sortavalan yhteisöjen rakennuksista suurin ja myös viimeinen suuri talo ennen lamakautta. Talon liiketilat sijaitsivat Valamonkadun puolella katutasossa. Vuonna 1939 rakennuksessa toimi Fordin edustaja V. Lakan omistama Autola, sanomalehti Karjalan toimisto, Via Kivisen sisustusliike Koti-Pirtti, Kreikkalaiskatolinen kirjakauppa, Sähkökoneliike, Sortavalan kukkakauppa sekä Valokuvaustarpeisto Kuva. Arkkipiispa Herman asui B-portaan neljännen kerroksen suurimmassa, piispalle varatussa huoneistossa tyttärensä Lucian kanssa. Rakennuksen itäisen ja läntisen osan yhdistävän kaariportin yläpuoliselle vilpolalle pääsi piispan asunnosta.
Talvisodan aikaisessa suurpommituksessa 2.2.1940 kreikkalaiskatolisen kirkkohallintokunnan talo syttyi tuleen ja vaurioitui osittain. Suomalaiset ehtivät remontoida sen kokonaan jatkosodan aikana. Sotien jälkeen neuvostoliittolaiset asuttivat talon vuokralaisilla. Kaupungin uudet asukkaat nimesivät rakennuksen sen seinälle maalatun mainoksen perusteella ”Fordin taloksi”. Vuonna 1973 entiseen kokoustilaan sijoitettiin Kronid Gogolevin 1967 perustama Lasten taidekoulu, jonka nykyinen johtaja on Maria Gogoleva.

Pohjoismaiden Yhdyspankki

Karjalankatu 6 / Ulitsa Karelskaja. Sortavalan Pohjoismaiden Yhdyspankin rakennus rakennettiin kesällä 1913 paikalle, jossa vuoden 1903 tulipalon jälkeen oli ollut tyhjä tontti. Viipurilaisen arkkitehdin Uno Ullbergin (1879–1944) suunnittelema tumma kivinen jugend-henkinen talo rakennettiin Suomalaisen Yhdyspankin ja Pohjoismaiden osakepankin varoilla. Tyylisuunnan mukaisia piirteitä ovat jyrkät katot, rapatut ja kivestä tehdyt julkisivupinnat, tornit ja pieniruutuiset ikkunat. Rakennustöitä johti sortavalalainen rakennusmestari Kaarle Puolamäki (s. 1873, k. ei tiedossa). Ensimmäisenä uuteen taloon muutti Sortavalassa vuonna 1877 perustettu Suomalaisen Yhdyspankin haaraosasto. Muihin huoneistoihin muutti kaupungissa jo vuodesta 1894 toiminut Pohjoismaiden osakepankki. Kyseiset pankit toimivat Sortavalassa suurteollisuuden luotonantajina. Vuonna 1919 pankit yhdistyivät muodostaen Pohjoismaiden Yhdyspankin ja uusi konserni asettui rakennukseen, jossa oli palvelusali, työ- ja asuinhuoneet sekä Sortavalan Kirjakauppa Oy, jonka johtajana toimi Erkki Tuormaa (1884–1969, ent. Tägström). Pohjoismaiden Yhdyspankin johtajana oli vuosina 1894–1914 Salomon Wegelius (1844–1929) ja häntä seurasi vuosiksi 1915–1929 hänen poikansa Väinö (1877–1942). Uno Ullberg suunnitteli rakennuksen suomalaisen kansallisromantiikan tyyliin, uusklassisismin elementeillä laimennettuna. Jos rakennusta tarkastelee talon pääjulkisivun puolelta Karjalankadulta, muistuttaa rakennus keskiaikaista linnaa. Vaikutelma syntyy siitä, että talon sivuilla on kaksi nelikulmaista ja harjakattoista tornin muotoista erkkeriä.
Entisen pankin sisätilat ovat osin säilyttäneet alkuperäisen kuntonsa smaragdinvihreine ja valkoisine kaakeliuuneineen sekä seinien kasviornamentteineen. Porrastasanteet on päällystetty tummansinisillä ja valkoisilla keraamisilla laatoilla. Vinoneliön muotoiset ikkunat ovat värillistä lasia. Vuodesta 1945 eteenpäin rakennuksessa on toiminut Sortavalan postitoimisto. Talossa on tilat saapuvan postin ja painotuotteiden, kuten sanomalehtien, kirjeiden ja aikakausilehtien väliaikaista varastointia ja lajittelua varten. Nykyään postin asiakkaita palvellaan entisessä palvelussalissa, jossa on yhä alkuperäiset kaakeliuunit. Rakennus kunnostettiin osittain 1990-luvulla. Osa katon pintamateriaalista korvattiin valkoisella raudalla 2000-luvun lopulla.

Yhtiön rauta

Karjalankatu 22. Sortavalan Rauta- ja Rakennusaineiden Kauppa Osakeyhtiön taloa kutsuttiin nimellä Yhtiön Rauta. Tämän yhden Sortavalan ensimmäisistä erikoisliikkeistä perustivat kauppias Nikolai Siitoin (1841–1904), kauppias Samuli Kokko (1844–1924) ja pankinjohtaja Salomon Wegelius (1844–1929) vuonna 1898. Yhtiö harjoitti Sortavalassa tukku- ja vähittäiskauppaa. Erikoisliikehaarana yhtiöllä oli petrolin ja bensiinin tukkumyynti Lahdenpohjan ja Sortavalan säiliöistä. Lisäksi yritys harjoitti ruuti- ja dynamiittikauppaa. Jatkosodan (1941–1944) jälkeen yritys siirtyi Suomeen Sortavalan jäätyä Neuvostoliiton puolelle. Yritys lopetti toimintansa Helsingissä 1950-luvun alussa, jolloin sillä oli konttori Mannerheiminkadulla.Yhtiön Rauta rakennettiin vuonna 1914 viipurilaisen arkkitehdin Uno Ullbergin (1879–1944) piirustusten mukaan. Talo rakennettiin harjakattoiseksi kolmikerroksiseksi tiilestä ja se sai rapatun ulkopinnan. Tyylillisesti rakennuksessa on kansallisromantiikan sekä uusklassismin vaikutteita. Kaksi sivuerkkeriä runsaine koristeineen kertovat Ullbergin kiintymyksestä kansallisromantiikan perinteeseen. Vastaavasti kolmen keskimmäisen ikkunan muodot on lainattu klassisesta arkkitehtuurista. Rakennuksessa on näkyvissä omistajien toimintaa kuvastavia koriste-elementtejä, kuten vasara ja kirves. Seinien uudelleenrappauksen jälkeen ulkosivu on menettänyt osan viehättävyyttään. Rakennus on väriltään valkoinen ja sen sivu on maalattu vaaleanpunaiseksi.
Suomen ja Neuvostoliiton välillä käydyssä talvisodassa (1939–1940) korttelin kaikki muut talot tuhoutuivat venäläisten ilmapommituksessa 2.2.1940. Rakennuksessa oli Rauta- ja Rakennusaineiden kaupan lisäksi 12 asuinhuoneistoa ja varastoja. Talon liikehuoneistoja olivat tuomari Saksan toimisto, Kokoomuksen äänenkannattajalehden Laatokan toimitus, Ignatiuksen kangaskauppa ja vuodesta 1931 Hilda ja Kaarle Uimosen (s. 1902) Kello ja Kulta -liike. Myös kauppias Pekka Lampelalla oli rakennuksessa maitokauppa ennen vuoden 1918 kansalaissotaa. 1990-luvun alussa rakennuksessa toimi televisiokorjaamo. Vuonna 1993 tilat muutettiin pankkihuoneistoiksi, joiden restaurointiasiantuntijana toimi arkkitehti Nikolai Kuspak Petroskoista. Tiloissa toimii nykyisin Bank Onego.

Leanderin talo

Karjalankatu 12 (1939) / Карельская улица,13. Sortavalan ensimmäinen arkkitehtonisesti merkittävä liikerakennus oli Karjalankadun ja Koulukadun kulmaan vuosina 1904–05 kohonnut Leanderin talo, jonka rakensi omistamalleen tontille raatimies J.O. Leander. Tyyliltään kansallisromanttisen talon rakennussuunnitelma laadittiin vuonna 1903 Gesellius-Lindgren-Saarisen arkkitehtitoimistossa. Julkisivujen suunnittelija oli Eliel Saarinen, mutta pohjat ja leikkaukset suunnitteli todennäköisesti J.O. Leander itse. Leanderin talon ensimmäinen kerrokseen tuli liiketiloja, toinen kerros oli varattu asuintiloille. Rakennuksen perustuksia louhittaessa löydettiin ennestään tuntematon kivilaji, jolle annettiin nimeksi sortavaliitti. Paikallista kiveä käytettiin myös itse rakennuksessa: matala kivijalka on valmistettu Riekkalansaaresta louhituista graniittilohkoista, jota käytettiin myös rakennuksen pääsisäänkäyntiin Kirjavalahden tummanpunaisen gneissi-graniitin kanssa.
Eliel Saarisen kytkeytyminen Leanderin talon suunnittelijaksi liittyy samalla tontilla Leanderin puutalossa vuodesta 1901 toimineeseen Kansallis-Osake-Pankkiin, jonka johtajana toimi Eliel Saarisen veli Hannes. Pankki muutti vanhasta uuteen taloon vuonna 1905. Hannes Saarinen toimi Kansallis-Osake-Pankin johtajana 1901–11. Vuonna 1913 pankinjohtajaksi tuli Oski Leander (1873–1942), joka oli piirtänyt vuosina 1893–1903 Sortavalaan lähes 200 rakennusta ja muutostyötä toimien myös palotarkastajana 1890-luvulta alkaen. Leanderin talossa toimi myös Suomen Pankki, joka muutti vuonna 1915 omaan Uno Ullbergin suunnittelemaan rakennukseen ja tilalle tuli vuonna 1917 perustettu Karjalan Rauta Osakeyhtiö. Sodan jälkeen neuvostoaikana rakennuksessa toimi miliisiosasto aina 2000-luvun alkuun saakka, minkä jälkeen sen ensimmäiseen kerrokseen tuli Sber-pankin Luoteis-Venäjän Karjalan osaston toimisto. Rakennus restauroitiin pankin varoilla 2000-luvun loppupuolella, jolloin Leanderin taloon liitettiin moderni, arkkitehtonisesti epäonnistuneeksi arvioitu kauppakeskusrakennus.

Suomen Pankki

Brahenkatu 5 (1939) / ул. Вяйнемяйнена 4. Kun Sortavalan väestö lisääntyi ja alueelle tuli teollisuutta 1800-luvun lopussa, tuli myös tarve palveluyrityksille. Näin moni pankki toi konttorinsa Sortavalaan. Vuonna 1866 Sortavalaan oli jo perustettu rahan vaihtokonttori, jonka tarkoituksena oli helpottaa vain Venäjän ja Suomen rahan vaihtamista. Tällöin Sortavalan kauppiaat pääsääntöisesti tallettivat rahansa Pietarin pankkeihin ja pikkukauppiaat ja käsityöläiset suurkauppiaiden huostaan. 1800-luvun lopun uudet pankkien sivukonttorit vilkastuttivat elinkeinoelämää sekä pankkitoiminnallaan että lähettämällä talousasioista kiinnostuneita ja niitä hallitsevia pankinjohtajia Sortavalaan. Suomen Pankki perustettiin vuonna 1811 Turkuun.
Kun Suomi sai oman markkansa vuonna 1860, Suomen Pankin tehtävä muuttui keskuspankkijohtoisemmaksi. Sortavalaan Suomen pankin konttori tuli vuonna 1887 ja sai uuden rakennuksen vuonna 1915. Rakennuksen suunnitteli viipurilainen arkkitehti Uno Ullberg (1879–1944). Tämä symmetrinen, nelikulmainen, 2-kerroksinen, tasakattoinen ja tyyliltään kansallisromanttinen kivirakennus rakennettiin Kolmikulmapuiston reunaan Brahenkadulle. Pohjakerroksen ikkunat saivat holvimaisen muodon ja ne ovat yläpäästä pyöreitä ja muodoltaan pitkänomaisia. Toisen kerroksen ikkunat ovat nelikulmaisia ristikkoikkunoita. Julkisivun rappaus tehtiin Sortavalan graniitista. Pihanpuoleiset seinät on rapattu valkoisiksi.Pankkitilat käsittivät vain osan ensimmäisestä kerroksesta. Pankkisali ja aula sijaitsivat rakennuksen keskiosassa, pohjoisosassa olivat pankin aputilat ja kassaholvit, eteläosassa laaja asiakaspalveluosasto. Kaakkoispuoli oli toimihenkilöiden tiloina. Toisessa kerroksessa sijaitsi pankinjohtajan huoneisto, virkahuone ja vastaanottohuone. Vuonna 1932 taloon tehtiin keskuslämmitys. Kellarikerrokseen rakennettiin kattilahuone ja kerrosten läpi vedettiin savupiippu. Sota-aikana talossa asui ratsuväen eversti Viljo Forssell tyttärensä Kyllikin (s. 1925), tulevan näyttelijän kanssa.Neuvostokaudella kellarikerrokseen tehtiin pihanpuoleiset ikkunat. Pohjoisen porraskäytävän yhteyteen pihan puolelle rakennettiin yksikerroksinen asuntolarakennus, joka rikkoo fasadia ja peittää ikkunan, estäen porraskäytävän luonnollisen valaistuksen. Muuten rakennus on säilyttänyt alkuperäisen tila- ja pohjakaavarakenteensa, sisustuksensa ja julkisivunsa. Myöhemmät muutokset ovat koskeneet ainoastaan osaa sisätiloista, joihin rakennettiin lisää väliseiniä, ja samalla kolme puista ulko-ovea vaihdettiin metallisiin. Pankkirakennus toimii pankkina nykyäänkin.

Tietolähde: http://hotel.seurahuone.ru/virtualsortavala.jns.fi